Pelkonsa vanki

Tapiolan kulttuurikeskuksen Louhisalissa 12.9.2018 näkemäni Tampereen Teatterin ”Huojuva talo” oli vaikuttava: Maria Jotunin postuumiromaanin sukupuoliroolit oli käännetty toisin päin, ja näytelmä oli tuotu nykyaikaan. 

Näytelmä kertoi Eerosta ja hänen suhteestaan väkivaltaiseen Leaan. Näytelmä oli tehty erikoiseen tapaan, sillä siinä Eero ikään kuin oli tukiryhmän kokouksessa kertomassa tarinaansa perheväkivallasta yleisölle, joka tässä tilanteessa oli ikään kuin ryhmän jäseniä. Välikommentteja ja kysymyksiä kuuli satunnaisesti tukiryhmän ohjaajalta.

Eeron tarina alkoi Lean tapaamisesta, josta sai aluksi aika tavanomaisen vaikutelman, eikä olisi heti arvannut, kuinka nopeasti tilanne eskaloituisi huonoon suuntaan. Suhteen edetessä huomasi kuitenkin, miten Eerolla ei juurikaan ollut sananvapautta ja kaikki asiat tehtiin juuri niin kuin Lea halusi. Naimisiin mennessään Eero otti Lean sukunimen, he muuttivat Lealle mieleiseen taloon, ja lapsiakin täytyi heti hankkia. Jos Eero ei toiminut Lean oikkujen mukaan, Lea menetti malttinsa ja alkoi pahoinpidellä Eeroa potkien ja lyöden. Ensimmäisen lapsen synnyttyä Lea tuntui olevan enemmän ja enemmän huonolla tuulella,  eikä lapsikaan väkivallalta valitettavasti säästynyt.

Tapahtumien edetessä niin fyysinen kuin henkinenkin väkivallan käyttö vain paheni. Eero oli kaiken aikaa peloissaan ja joutui käyttäytymään todella varovaisesti Lean seurassa, kun hän ei ollut tietoinen, milloin Lealta taas pettäisivät hermot. Tarinan edetessä perheelle oli syntynyt jo neljä lasta, jotka kaikki joutuivat kokemaan pahoinpitelyä. Eeron tarina loppui hänen ja Lean yhteiseen automatkaan, jossa Lea oli ajanut kovaa vauhtia vastaliikenteeseen ja ajoi kolarin. Eero ehti hypätä autosta pois, mutta Lea kuoli kolarissa lentäessään auton tuulilasin läpi. 

Näytelmä oli koskettava, koska alkuperäiseen romaaniin verrattuna sukupuoliroolit oli vaihdettu teatteriesityksessä päinvastaisiksi. Kun väkivalta olikin epätavalliseen tapaan esitetty niin, että se kohdistui miestä kohtaan ja pahoinpitelijä oli nainen, huomasi, miten tavalliselta naisiin kohdistuva väkivalta vaikuttaa. Huomasi myös, miten miehiin kohdistuvasta väkivallasta ei juurikaan puhuta eikä siitä olla yhtä lailla tietoisia. Tämän nerokkaan roolien kääntämisen avulla väkivalta tuli paremmin esille ja sai katsojan havahtumaan. Näytteleminen oli todella onnistunutta ja teki väkivallasta aidon tuntuista ja onnistui luomaan realistisen kuvan perheväkivallan hirvittävyydestä. Välillä oli melkein ahdistavaa katsoa, miten Lea kohteli Eeroa ja heidän yhteisiä lapsiaan.

Lavastusta hyödynnettiin monipuolisesti. Lavan takaosassa oli säleverho, johon heijastui kuvia, ja verhon keskellä oli ovi, joka toimi perheen kodin ulko-ovena. Lavan reunoilla oli kaksi muuta ovea, joiden läpi kulkiessa huone vaihtui toiseksi huoneeksi. Lavan vaihtuessa tukiryhmän kokoontumiseen valot pimenivät ja sekä Eeroon että tukiryhmän ohjaajaan kohdistuivat spottivalot, jotka loivat jännittävämmän tunnelman. Verholle heijastui kuvia naisen kasvoista, jotka pirstaloituivat lasinpalasiksi. Tällä ennakoitiin kolaria, jossa Lea lensi tuulilasin läpi. Kolaria ennakoitiin myös erilaisin ääni- ja valotehostein. Kun itse kolari tapahtui, valot sammuivat hetkeksi, minkä jälkeen tuli kirkas valo;  samanaikaisesti kuului äkkinäinen jarrutuksen ääni ja lopulta autojen rysähdys. Tämä ennakointi tapahtui kaksi kertaa kesken Eeron kertoman tarinan.

Näytelmää seuratessaan moni varmaan pohti, miksei Eero jättänyt Leaa. Eerohan olisi lähtemällä säästynyt niin henkiseltä kuin fyysiseltä väkivallalta ja olisi voinut etsiä itselleen sopivamman kumppanin, jonka kanssa hän olisi oikeasti onnellinen. Ulkopuolisena voi olla välillä vaikea ymmärtää tilanteen karua totuutta. Ensinnäkään Eero ei halunnut jättää lapsiaan Lean huostaan, kun ei voinut tietää, miten huonosti Lea olisi kohdellut heitä. Väkivaltaa oli jo sen hetkisessä perhe-elämässä paljon, eikä Eeron pois lähteminen olisi varmaankaan auttanut asiaa. Tämän lisäksi Eero todennäköisesti pelkäsi myös sitä, miten Lea olisi reagoinut, jos hän olisi yrittänyt tuoda esille potentiaalisen eron. Eeroa puistatti ajatus mahdollisesta pahoinpitelystä, joten lähteminen tuntui vaikealta. Pelko piti Eeroa vankina suhteessa.

Väkivalaisessa suhteessa uhrin ja pahoinpitelijän välille muodostuu vahva tunnesidos. Vaikka tunteet eivät henkilöitten välillä olekaan positiiviset, ne kuitenkin ovat niin voimakkaita, että tunnesidos useimmiten voittaa muiden positiivisten suhteitten väliset siteet. Näin ollen tuntiessaan ahdinkoa uhri yleensä pyrkii etsimään tukea pahoinpitelijältään, mikä vaikuttaa ulkopuolisen näkökulmasta käsittämättömältä. Kyse on psykologisesta tilasta, josta käytetään nimeä Tukholma-syndrooma, eikä uhri itse ole tietoinen asiasta.

Kaiken kaikkiaan Huojuva talo oli erinomainen näytelmä ja herätti katsojissa paljon ajatuksia, niin kuin onnistuneen teoksen kuuluu.

Posted by Peppi Heikkinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *