Helsingin Kirjamessut 2018

Kirjamessuilla tutustuin ystävieni kanssa Helsingin Sanomien järjestämään tilaisuuteen. Puheenaiheena oli ”Kulttuurinen omiminen”. Keskustelijoina Senaatintori-lavalla torstaina 25.10.2018 klo 15.00-16.00 olivat kirjailija-toimittaja Mikko-Pekka Heikkinen, toimittajat Renaz Ebrahimi, Arla Kanerva, Jasmina Amzil ja kirjailija-toimittaja Jukka Petäjä.

Kulttuurin omiminen tarkoittaa toisen kulttuurin eri elementtien käyttämistä,  esimerkiksi eri kulttuurien asusteiden ja puhetapojen yhdistelemistä. Tätä voidaan pitää loukkaavana vähemmistön kannalta, jos enemmistökulttuurit omivat ja tekevät jostain kulttuuripiirteestä halveksuttavan. Ilmiö, jota kutsutaan nimellä “kulttuurillinen väärinkäyttö”, on sitä, kun enemmistökulttuurit käyttävät vähemmistöjen kulttuuripiirteitä entistä enemmän. Tätä voidaan pitää myös vähemmistökulttuurin sortona.

Keskustelun pääaiheita olivat omimisen moraaliset säännöt. Mikä on sallittua? Saako Helene Schjerfbeck puhua suomea tulevassa fiktiivisessä elokuvassa? Kysymys esitettiin, koska Helene Schjerfbeck on suomenruotsalainen eikä ole puhunut suomea.

Keskustelu oli kiihkeää, ja yleisö sai sellaisen vaikutelman, että osallistujat jakautuivat kahdeksi joukkueeksi, jotka jopa melkein taistelivat näkemyksistään. Toisella puolella olivat Amzil ja Ebrahimi ja toisella Petäjä ja Heikkinen. Kanerva tuntui olevan neutraalissa asemassa eikä kuulunut kumpaankaan ryhmään. Keskustelun kanta oli kuitenkin sama. Kulttuurin omiminen on käsitteenä joskus hyvin harhaanjohtava. Keskustelijoilla oli yhteinen mielipide, joka tuntui olevan se, että kulttuureista saa ottaa esimerkkejä ja inspiraatiota, mutta niistä ei saa antaa pilkkaavaa tai loukkaavaa kuvaa. Tilaisuus oli asiallinen, ja keskustelusta jäi sellainen tunne, että annettuihin kysymyksiin sai vastauksen.

Posted by Luukas Kurunsaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *