Kinkkinen kolmiodraama ja rangaistus pahuudesta

Aluksi en ymmärtänyt Teatteri Avoimien Ovien näytelmästä ”Niskavuori: Loviisa ja Heta” yhtään mitään, mutta sen edetessä aloin ymmärtämään. Se oli aluksi todella sekava, koska henkilöitä oli niin paljon. Hetan näyttelijä (Mirva Kuivalainen) esitti Hetaa sekä Malviinaa, joten sekin asia sai minut ymmälleni. Lisäksi jotkut henkilöt esiintyivät alussa tauluina, joille Heta ja Juhani puhuivat. Pidin eniten näytelmässä Juhanista (Jukka Pitkänen), sillä hän osasi olla talon isäntänä suhteellisen onnistuneesti. Ainoan miinuksen antaisin kolmiodraamasta hänen, Loviisan (Ella Pyhältö) ja Malviinan välillä. Se ei olisi minusta suotavaa. Näytelmä siis kertoo Niskavuoren kartanossa asuvista henkilöistä. Se kertoo enimmäkseen Juhani Niskavuoren, Loviisan ja Hetan elämästä. Kyseiset henkilöt ovat alussa päähenkilöitä, mutta luokittelen myös Hetan miehen Akustin päähenkilöksi. Sivuhenkilöitä ovat esimerkiksi Lammintaustan Santeri, Siipirikko, Malviina sekä Jaakko. Näiden lisäksi taulut olivat sivuhenkilöitä (mummo, Antti ja Matti).

 

Näytelmän niin sanottu ensimmäinen osa pyrkii ratkaisemaan Juhanin sekä Loviisan suhdetta, toinen osa taas Akustin sekä Hetan suhdetta. Hetan pyrkimyksenä oli olla asunnon haltija sekä määräilijä. Juhani taas yritti pitää salasuhteensa Loviisalta tietymättömissä. Akustin päämäärä oli tehdä paljon työtä ja sillä saada hyvä tulevaisuus ystävilleen sekä muillekin.

 

Näytelmän käännekohtana pitäisin Akustin arkun avaamista. Heta oli täysin ymmällään siitä, miten paljon Akusti oli tehnyt työtä sekä ansainnut. Tähän voisin sanoa, että paha saa palkkansa. Nimittäin Lammintaustan Santeri luetteli lainoja sekä talletuksia, joita Akusti oli tehnyt. Tämä sai minulle hyvän olon tunteen, koska Heta kohteli Akustia suunnattoman huonosti. Tuohon kyseiseen kohtaukseen näytelmä myös aika lailla päättyi.

 

Pidin näytelmän rekvisiitasta, koska tarpeisto sai näytelmään hyvin lumoavan tunnelman. Yhdellä kattolampulla ja kynttilöillä saatiin täysin erilaisen näköinen asunto. Näytelmän kieli oli vanhahtavaa, mutta sujuvaa. Uskon, että joissain kohtauksissa käytettiin myös murretta. Kaiken kaikkiaan näytelmä oli mielestäni hieman päätä sekoittava, mutta opettava kertomus 1880-1920-luvun elämästä sekä perhe- ja ihmissuhteista.

Posted by Joni Kaivola

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *