Meidän puheenvuoromme

Kävin katsomassa Avoimet Ovet -teatterissa 2.5.2019 näytelmän Niskavuoren Loviisa ja Heta. Hella Wuolijoen teksteihin perustuvassa Heini Tolan sovittamassa ja ohjaamassa esityksessä oli rooleissa vain kolme näyttelijää: Mirva Kuivalainen, Jukka Pitkänen ja Ella Pyhältö. Nämä kyseiset henkilöt esittivät vuorollaan eri roolihenkilöitä. Lavalla oli myös koko esityksen ajan muusikko Salla Markkanen, joka itse vastasi kaiken musiikin tuotosta.

Näytelmän päähenkilöinä ovat siis kaksi naista, Loviisa ja Heta, jotka ovat Niskavuoren sukua. Niskavuoret ovat kunnianhimoisia, menestyneitä ja ulospäin vakaita ihmisiä. Syvemmälle katsoessa perheen salaisuudet ja jatkuvat vastoinkäymiset tulevat esille. Miltei jokaisessa asiassa tuntuu olevan jonkinlainen ongelma. Näytelmästä saa kuitenkin sellaisen kuvan, että roolihahmot haluavat jakaa tuskansa jollekulle, koska aikaisemmin omaa herkkyyttä ei ole saanut paljastaa.

Ennen puoliaikaa näytelmässä lyhyesti esitellään roolihahmoja, mutta keskitytään enimmäkseen Loviisaan. Loviisa on juuri mennyt naimisiin Juhani-nimisen miehen kanssa. Heidän suhteensa ei ole kovin toimiva, sillä Juhani ei oikeasti rakasta Loviisaa vaan erästä toista naista. Loviisa kyseenalaistaakin heidän liittoaan, mutta Juhani vakuuttaa Loviisalle, että asioiden on oltava niin kuin ne ovat. Juhani uskottelee avioliitto olevan jo tarpeeksi hyvä, rakkautta ei tarvitsisi olla. Loviisa sopeutuu tilanteeseen ja hänestä tulee Niskavuoren emäntä, hän ei kuitenkaan koskaan tule olemaan tyytyväinen tähän tilanteeseen.

Toisessa näytöksessä vuorostaan keskitytään Hetaan. Heta on epävakaa, hän ei ole saanutkaan miestä, jonka on halunnut, ja nyt yrittää selvitä elämässä ilman tätä. Heta haluaa olla vahva eikä näytä kenellekään heikkouksiaan. Ehkä Heta onkin kaikista heikoin, sillä hän ei uskalla olla haavoittuvainen. Yksi Hetan tärkeimmistä pyrkimyksistä, joista hän koko näytelmän jankkaa, on rakentaa perheelleen uusi talo. Uuden talon olisi oltava parempi kuin vanha, suuri, hieno… Pohjimmiltaan hän haluaa vain näyttää kaikille itse olevansa parempi, talo on vain tapa jolla tuoda sitä esille.

Minulle ei jäänyt näytelmästä mieleen varsinaisia käännekohtia, sillä koko ajan tapahtui niin paljon asioita. Mikäli käännekohta olisi kuitenkin nimettävä, mainitisisin Juhanin rakastetun – Malviinan – lähdön ja Hetan häät.

Perimmäinen sanoma voisi olla tietyntyyppinen oikeudenmukaisuus, mikä elämässä on oikein, minkä pitäisi olla oikein, mikä on oikeaa ja mikä valhetta. Kaikkia näitä kysymyksiä ja elementtejä käytiin alusta loppuun näytelmässä läpi.

Näytelmässä käytettiin paljon nerokkaita ratkaisuja roolihahmojen ilmentämiseksi. Erikoisia piirteitä oli esimerkiksi se, että alussa Niskavuorten isovanhempia esitettiin taulujen avulla, mikä tuntui hieman oudolta, mutta se oli todella toimiva keino. Näyttämö itsessään oli hyvin avoin ja pelkistetty, pienetkin eleet siis välittyivät yleisölle hienosti. Näyttelijät saattoivat muuttaa roolia vaihtamalla täysin vaatteitaan tai avaamalla esimerkiksi hiukset, sitomalla huivin lantiolle, ottamalla hatun päähän…

Minulle jäi näytelmästä mieleen myös musiikki ja muusikko, joka näytelmässä oli. Musiikki auttoi viemään juonta eteenpäin, herätti katsojia ja tempaisi mukaan näytelmän maailmaan. Musiikkia ehdottomasti käytettiin esityksessä juuri oikeaan tapaan. Sitä ei varsinaisesti tuotu huomiota herättävimpään tehtävään, mutta tarinan juoni ei olisi edennyt samalla tavalla ilman sen musiikkia. Varsinkin aivan esityksen alussa soitettu musiikki asetti sopivan sävyn saliin, se oli hyvä hiljentymisen ja keskittymisen merkki monelle.

Myös käsikirjoitus ja itse näytelmä juonen kannalta oli erinomainen. Vahvuuksia oli tarinan selkeys. Juoni eteni järkevästi, kohtauksia oli sopiva määrä, ja ne olivat loogisessa järjestyksessä. Näytelmän hahmot ja juoni oli muutenkin tuotu hienosti nykypäivään, mikä auttoi katsojia ymmärtämään juonta.

Näyttelijät ovat todella vahvasti läsnä koko esityksen läpi. Henkilöiden väliset suhteet olivat pääteltävissä jo näyttelijöiden kehonkielen perusteella. Pelkästään katseet ja käden ojennukset saattoivat olla merkittäviä kohtia koko juonen kannalta. Rakkaus oli sellainen asia, jonka katsoja pystyi aistimaan välittömästi; puolestaan pakotettu suhde tuli esille yhtä nopeasti.

Henkilöitä eteen ajavia motiiveja näytelmän aikana olivat menestys, viha, rakkaus. Menestys oli Niskavuorten suvun piirre, joka vahvasti haluttiin säilyttää. Viha oli kauna, jota kannettiin esimerkiksi puolisoa tai omaa sisarta vastaan. Rakkaus näkyi sovitteluna, kuunteluna ja huolenpitona eri roolien välillä.

Näytelmän loppu tuli vastaan melko yllättäen, ja sen voi tulkita jokainen katsoja, miten itse haluaa.

Posted by Olivia Keto-Tokoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *